torstai 2. syyskuuta 2010

Uusi, vanha auto?

Onko mahdollista, että Jumala voi vaikuttaa lastensa auton ostoissakin?
Vastaus, Kyllä voi ja johdattaa!
Kerron tässä ihan tuoreen autonosto jutun.
Minulla oli pieni rellu, clio, tai sinne päin. Se oli oikein sopiva ja hyvä auto minulle, kun olen pieni kokoinen naisihminen. Ongelma syntyi, kun autoon piti sopia kolme matkustajaa. Minä ja kaksi kookasta aikuista. Autossa oli kaksi ovea ja he eivät taatusti sopineet takapenkille, jos sinne nyt olisivat onnistuneet edes pääsemään.
No, minä kuski, sitten siirryin takapenkille ja ystäväni istuivat edessä. He saivat ajaa, minä olin matkustaja.
Päätimme myydä auton ja ostaa vähän isomman, neliovisen.
Se oli helppo myydä, kun se oli niin nättikin

Veikko sitten istui netissä ja haki "pösöä" jonka minä ehdottomasti halusin. Kaksi pösöä sitten löytyi Tallinnasta.
Ystävämme Väinön poika oli myös löytänyt netin kautta Tallinnasta mersun, joka oli tosi hyvä ja kaikilla mausteilla.
Niinpä sitten maanantai-aamuna, kl. 04 herätyskello soi ja herätti minut kuskaamaan miehet lentokentälle., He lensivät Oulusta, Riikan kautta Tallinnaan.

Tallinnassa kävi ilmi, että mersussa oli ruostetta. Se hylättiin heti. Molemmat Pösöt oli myyty.
Kun illalla soitin ja kyselin tilannetta, niin kovin huonolta näytti.
Ehdotin, että ostavat minulle sellaisen auton, jolla pääsevät kotiin ja minä voin sillä ajella ensikesään. Kyllä se kakkosautona menee huonompikin.

Ystävämme Väinö oli ajatellut, että kyllä sieltä Tuulalle auto pitää löytyä ja istuutunut netin ääreen.Ja löytyihän sieltä auto kun tarkkaan haki..
Hän soitti pojille, että käyvät katsomassa aamulla sitä autoa, ja niin ne autokaupat aamulla sitten tehtiin.
Kaikki meni hyvin, mutta kun Veikon piti maksaa, niin pankkiautomaatit eivät antaneetkaan rahaa, vaikka oli molempien "masterit" mukana ja autorahat tilillä.
No, nyt tässä huomattiin, että kaverillahan oli paksu tukku euroja laukussa.
Auto maksettiin euroilla ja lähdettiin päivälaivalla kohti suomea.

Soittelin ja kyselin autosta ja hyvältä se kuullosti. Ajattelin, että jos Jumala näin oli asian järjestänyt, niin kyllä se hyvä auto täytyy ollakin.
Eli, ei pösöä, joita minulla oli jo monta ollutkin, vaan nyt sain Rellun, edellistä suuremman.
Yöllä, kun auto tuli pihaan, menin katsomaan. Se oli kyllä oudon näköinen. Siinä oli perä ikäänkuin lytyssä, se oli sen mallinen. Keula oli pitkä, viisi ovea, kuusi vaihdetta, kaikki mausteet, ja avain aivain merkillinen. Se on kuin "Visakortti". Sillä aukaistaan ovet, ja käynnistetään auto.

On nämä uudet autot, niihin täytyy käydä kurssi, että saa edes auton ovet auki ja moottorin käyntiin, puhumattakaan koelaudasta, jossa on vaikka minkälaista nappia ja ratinkin ympärille niitä puikkoja on ympätty, vilkut, vettä ruutuun, radio pienemmälle / suuremmalle ja mitä vielä, en ole oppinut yhden oppitunnin aikana. Ja kun lähdet ajamaan niin kaikki ovet napsahtaa lukkoon.
Siinä nousee hiki otsalle, kun ajattelee, että jos ne eivät aukeakaan.
On uusi auto, mutta kyllä vanhassa tuntee olonsa turvallisemmaksi.
Mutta, kyllähän sitä oppii uudenkin kanssa.

Nyt sinä ihmettlet, että missä se Jumala toimi?
Ensiksi: Pösöt oli myyty ja Mersu ruosteessa ja löytyi hyvä auto minulle.
Ja kun Mersua ei ostettu niin rahat oli kaverin laukussa.
Ja että kaveri oli Veikon matkassa.
Eihän ne sattumaa olleet. Sattumia on vain armeijan hernekeitossa.

Kyllä minä Kiitän Taivaan Isää uudesta autosta ja että Veiko ja Janne tulivat kotiin terveinä ja ehjinä. Kiitos Isä!

2 kommenttia:

  1. no miulla on Skooda Roomsteri,ja sekin on vähän erikoinen,mutta pitäähän meillä erikoisilla olla tyyliin sopiva ..

    VastaaPoista
  2. Olipa miehillä värikäs Eestin matka!
    ...Oi nyt rupes tekemään mieli hernerokkaa...

    VastaaPoista